Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Näyteikkuna

Kuva
Alkuviikosta lähdimme toteuttamaan näyteikkunasuunnitelmiamme Kukkakimppuun. Ideana oli tehdä yhdestä ikkunasta modernimpi, yksinkertaisempi ja tummempi, jossa valtavärejä olisivat musta, lila ja sininen. Toisesta ikkunasta piti tulla taas lämminhenkinen, runsas ja syksyinen ja päävärejä olisivat oranssi, ruskea ja viininpunainen. Työnteko alkoi ikkunoiden puhdistuksella ja esivalmisteluilla. Spreimaalasimme mm. hiekkaa kynttilätelinettä varten, laitoimme uudet naulat ja vaihdoimme ruukut. Lopputuloksesta tuli värikäs ja raikas, mutta lämmin syksyinen kokonaisuus. Ikkunasta löytyy niin lyhtyjä, sateenvarjo, lehtiä, kynttilöitä kuin pieni tarjoitinkin teekuppeineen.  Ennen: Jälkeen:

Graafinen suunnittelu

Kuva
Meidän koululla on lähestymässä avoimien ovien päivä, jona kaikki voivat vapaasti tulla tutustumaan kouluun ja opiskelumahdollisuuksiin. Saimme suunnitella jokainen oma julisteensa A4-, A3-kokoisena sekä ig-kuvana ja fb-bannerina. Työn kautta tutummaksi tuli Adobe CC:n Illustraattori, jolla pystyy luomaan niin tekstit, kuin graafiset muodot, kuviot ja piirrokset. Tiistaina luokkaamme tulee graafikko valitsemaan julisteen, joka tulee edustamaan avoimia ovia. Lopuksi julisteista kootiin planssi, joka esittää kaikki julisteen muodot, fontit ja värit. Planssissa on myös lyhyt avaus julisteen tyylistä ja henkisyydestä. Oman julisteeni aiheena oli metsä ja graafiset kuosit.

Habitare 2017

Kuva
Pääsin toisen vuoden peräkkäin seikkailemaan Habitare-messuille, jotka herättivät jälleen paljon inspiraatiota ja luovaa innostusta. Rakastan sisustusta ja erilasia designinnovaatioita ja estettisyyttä. Tänä vuonna selviä trendejä ovat olleet luonnonläheisyys, kotimainen-  ja luomutuotanto, kierrätys, käsintehdyt tuotteet, suuret tilat, valolla leikkiminen, erilaiset struktuuripinnat, murretut värit, värikkäät ja kirjavat kuosit.  Messuilla oli esillä lähinnä Skandinaavinen, Eurooppalainen ja Aasialainen design, joista mm. japanilaiset sisustus ja ideat ovat olleet jälleen suuren suosion kohteena. Aasialaisen sisustuksen merkkeinä voisi pitää yksinkertaisuutta, murrettuja ja pastellisävyjä. Myös tummia sävyjä käytetään paljon. Skandinaavisessa sisustuksessa suurimpia trendejä ovat myös melko yksinkertainen ja koristeeton kokonaisuus, luonnonmateriaalien, kuten huolittelemattoman puun käyttö, harmaan ja valkoisen eri sävyt sekä murretut värit, kuten kerma,