Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Steissi, skeittihalli Tunneli ja nuorisopalvelut

Kuva
Nuorisopalveluiden tehtävänä on tukea nuoren kasvua ja itsenäistymistä, edistää aktiivistä kansalaisuutta ja vahvistaa sosiaalisesti tarjoten samalla hyviä elinoloja. Nuorisotalot eli nuokut on harraste- ja vapaa-ajanviete tiloja nuorisolle, joissa voi harrastaa, puuhastella esimerkiksi pelaten video- tai lautapelejä, askarrella, kokkailla, liikkua ja viettää aikaa kavereiden sekä ohjaajien kanssa. Ohjaajat ovat nuorisotyön ammattilaisia, jotka pitävät nuorille seuraa, sekä tukevat vaikeissa tilanteissa ja ohjaavat. Salossa näitä nuorisotaloja on huimat 14. Määrä on mukavan iso näinkin pienelle paikkakunnalle ja se on todella tärkeää, sillä kauempanakin keskustasta asuville lapsille ja nuorille on tarjottava samanlaiset harrastus- ja vapaa-ajanviete mahdollisuudet.  Viettäessä työharjoitteluani Nuorisokeskus Steissillä olen alkanut näkemään nuorisotyötä uudella syvemmällä tavalla. Nuokut eivät olekaan vain tiloja, missä nuoret voivat pitää hauskaa, vaan keskuksia, joissa kokoontua,

Kuluneita viikkoja Steissillä

Kuva
Hellurei! On ollut kiireisiä ja työntäytteisiä viikkoja, ja blogin päivittely on jäänyt vähän sivuun, mutta nyt takas kuulumisien päivittelyn pariin! Mun työkuva on ollut aika laaja. Aamuvuoroissa olen suunnitellut toimistolla tapahtumajulisteita (parkin avajaiset, bmx-pyöräilypäivä, skeittien korjauspäivä yms.), tulevia seinämaalauksia, esitteitä tiloista ja ohjelmaa tuleviin pajoihin.  Iltavuorojen aikana olen taas päässyt tekemään nuorten kanssa. Halloweenina järkkäsin kasvomaalauspisteen ja yllätykseksi valtavan moni lapsi ja nuori tuli jonottamaan siirtotatskoja ja ihomaalauksia. Ennen isänpäivää järkkäsimme ohjaajani kanssa kutistemuoviaskartelua, jota varten suunnittelin ja tulostelin kuvia. Skeittien ja scoottien fiksailupäivänä minun piti olla skeittihallilla auttamassa halukkaita korjailemaan skeittilautoja. Samalla opettelin vähän scoottien korjausta, kun en aikaisemmin siitä tiennyt mitään. Valmistauduin päivään katsomalla Youtubesta opetusvideoita, jotta osais