2. viikko Maripuodissa

Toinen viikko työharjoittelua on ohi. Olen harjoitellut kaupan siistinä pitämistä, tuotteiden huolellisen järjestelyn, pölyjen pyyhkimisen ja sovituskoppien siivoilun myötä. Hinnoittelin alennustuotteita, tulostin kylttejä ja mainoksia. Olen päässyt myös paljon avustamaan asiakkaita vaatteiden valinnassa ja ostoksen teossa. Välillä vaikkei asiakas tarvitsisikaan apua, niin hänelle voi silti mainita tarjouksista tai jostakin tuotteesta tai ihan mistä vaan aiheen ulkopuolelta, jolloin voi alkaa keskustelu ja asiakkaan kiinnostus voi herätä.

Olen kehitellyt ja suunnitellut työjakson markkinointisuunnitelmaa ja aloitin toteuttamaan historiajulkaisua myymälästä, jota varten haastattelin esimiehen äitiä. Suunnitelmissa on myös tapahtumien toteutusta, arvontoja sekä eräänlaiset kuvaukset, joista olen aika innoissani, niistä lisää myöhemmin;).



Perehdyin myös myymälän tuotteiden ja merkkien konseptiin ja historiaan, lukemalla niistä netissä.

Tänään kävin haastattelun vaihto-opiskeluun liittyen ja työharjoittelupaikka Hollannissa on varmistunut. Nyt täytyy hoitaa vaihto-opiskeluasiat kuntoon, mutta samalla haluaisin keskittyä täysin tämänhetkiseen työharkkaan kiirehtimättä mihinkään muualle.

Kuulumisiin <3
                                                                                                                                      - Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naistenilta Maripuodissa

Näin saat enemmän seuraajia somessa

Työharkka jatkuu vk 4